Selviydytään kiusaamisesta -vertaisryhmät käynnistyvät Seinäjoella
2.9.2024
Tiedote
Mannerheimin lastensuojeluliiton Pohjanmaan piiri on toteuttanut Selviydytään kiusaamisesta toimintaa viime vuodesta lähtien. Toiminta on suunnattu kiusaamista kokeneille lapsille ja nuorille. Vertaisryhmien ja yksilöohjauksen avulla nuoret saavat tukea kiusaamiskokemusten käsittelyyn. Toiminnalla voidaan vähentää kiusaamisesta aiheutuvia negatiivisia vaikutuksia nuoren hyvinvoinnille.
Selviytyjät-vertaisryhmämalli on todettu toimivaksi malliksi tukea kiusaamista kokeneita nuoria, ja siitä saadut tulokset ovat olleet hyviä. Nykyiset Selviytyjät-ryhmät on suunnattu noin 12–21 vuotiaille nuorille kiusaamiskokemuksen käsittelyyn ja jälkihoitoon. Selviytyjät-vertaisryhmä kiusaamista kokeneille 12–21-vuotiaille nuorille alkaa Seinäjoella lauantaina 26.10.2024. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa, yhdeksän viikon ajan.
Kiusaamista kokeneille 4.–6.-luokkalaisille lapsille suunnattua vertaisryhmää pilotoidaan syksyllä Seinäjoella
Selviytyjät toimintaan on kuitenkin alkanut ohjautua entistä nuorempia lapsia, joten on nähty tarve kehittää omaa ryhmämallia nuoremmille, vielä alakoulussa oleville lapsille. Mitä varhaisemmassa vaiheessa tukea tarjotaan, sitä pienemmiksi kiusaamisen seuraukset jäävät. Tähän tarpeeseen vastauksena kehitettyä ryhmämallia 4.–6.-luokkalaisille pilotoidaan ensimmäistä kertaa tänä syksynä.
Pilottiryhmät järjestetään loppuvuodesta Seinäjoella sekä MLL:n Järvi-Suomen piirin toimesta Jyväskylässä. Suljettu pienryhmä alkaa Seinäjoella torstaina 24.10.2024 ja se kokoontuu kerran viikossa, viiden viikon ajan. Tapaamisissa käsitellään kiusaamista eri näkökulmista toiminnallisten harjoitusten kautta. Teemoina ryhmätapaamisissa ovat mm. tunteiden käsittely, sosiaaliset taidot sekä itsetunto ja minäkuva. Ryhmiä ohjaavat MLL:n työntekijä yhdessä vapaehtoisen työparin kanssa.
Ilmoittaudu ryhmiin:
ottamalla yhteyttä MLL:n Anna Granlundiin, anna.granlund@mll.fi, puh. 044 591 9941 tai täyttämällä lomakkeen nettisivuillamme.
Lisätietoa
Selviytyjät toiminta kokonaisuudessaan: Anna Granlund, järjestöpäällikkö, anna.granlund@mll.fi, puh. 044 591 9941
Pienten ryhmästä lisätietoa: Anna Mullo, koordinaattori, anna.mullo@mll.fi, puh. 050 354 3682