Piristeel lahjoitti piirille 3000 euroa

18.6.2024

Lahjoitusvarat tullaan ohjaamaan Etelä-Pohjanmaan lukumummi- ja lukuvaaritoimintaan sekä Kauhavan alueen läksykerhotoimintaan.

Lukumummit ja -vaarit toimivat vapaaehtoisina kou­luissa edistäen lasten lukusujuvuutta ja rohkaisevat sekä innostavat lukemisen pariin. Lukutuokioilla lue­taan yhdessä mukavaa kirjaa, joka on sopivan tasoi­nen oppilaalle. Samalla jutellaan kirjasta ja lukuhar­rastuksesta. Lukutuokiot ovat kerran viikossa ja ne tapahtuvat kouluissa koulupäivän aikana. Lukumummi- ja lukuvaaritoimintaa on piirin alueella käynnissä pian jo 100 vapaaehtoisen voimin.

Läksykerhot kokoontuvat kerran viikossa koulun tiloissa. Kerhot ovat en­sisijaisesti tarkoitettu peruskouluikäisille maahanmuuttajalapsille, mutta jokainen lapsi on tervetullut kerhoon. Niiden tavoitteena on edistää lasten kotoutumista, luku-ja kielitaitoa sekä ylläpitää lasten koulumotivaatiota. MLL:n läksykerhot tarjoavat alakouluikäisille paikan, jossa voi jutella turvallisen aikuisen kanssa, löytää kavereita ja samalla saada apua läksyjen tekoon. Läksykerhotoimintaa on kevään aikana lähdetty suunnittelemaan Kauhavalle. Käynnistyäkseen syksyllä, toiminta tarvitsee vielä lisää vapaaehtoisia läksykerho-ohjaajia.

Molemmat MLL:n Pohjanmaan piirin toiminnot vaikuttavat merkittävästi vähentäen lasten ja nuorten kokemaa yksinäisyyttä sekä antavat lasten ja nuorten arkeen turvallisia lisäaikuisia.

Suurkiitos Piristeelille lahjoituksesta!