MLL:n kohtaamispaikkatoiminta kannattelee perheitä ja tukee ennaltaehkäisevästi
30.8.2023
Tarve lasten ja nuorten hyvinvointia tukeville palveluille on kasvanut. Puutteelliset resurssit sekä palveluissa että työntekijöissä on syventänyt ongelmaa entisestään. Yksilön hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa ja nuoruudessa, mikä näkyy muun muassa yksilön opiskelu- ja työkyvyssä. Panostamalla lasten ja perheiden hyvinvointiin luomme pohjaa kestävälle taloudelle ja työllisyysasteelle sekä terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien ehkäisemiselle.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto koordinoi ja ylläpitää perheille suunnattuja ammatillisesti ohjattuja kohtaamispaikkoja sekä vapaaehtoisvetoisia perhekahviloita. MLL:n Pohjanmaan piirin alueella kolmessa maakunnassa toimii 47 perhekahvilaa. MLL:n perhekahvilaan pääsee siis lähes jokaisessa kunnassa, ja Seinäjoella, Vaasassa, Laihialla ja Ilmajoella toimii ammatillisesti ohjatut kohtaamispaikat, joissa on perheille toimintaa useampana päivänä viikossa. Keski-Pohjanmaalla perhekahvilat ovat hyvin kiinnittyneitä alueellisiin perhekeskus- ja kohtaamispaikkaverkostoihin. Kokkolan perhekahvilan käynnistyminen korona-ajasta kestäneen tauon jälkeen osoitti, että perheet kaipaavat kynnyksetöntä kohtaamista. Perheiden keskinäinen vertaistuki ja kohtaamispaikan toiminta tuovat arkeen rytmiä ja sisältöä. Ne kantavat eteenpäin haastavissa elämäntilanteissa. Useissa pulmatilanteissa toisten vanhempien tarjoama tuki riittää, eikä ammattiapuun ole tarvetta turvautua. Kohtaamispaikkatoiminta kannattelee perheen odottaessa pääsyä vahvemman tuen piiriin.
Harrastuskustannusten kasvu on lisännyt eriarvoisuutta. Avoimen kohtaamispaikan toimintaan osallistuminen on maksutonta, se vahvistaa yhteisöllisyyden ja osallisuuden tunnetta, ehkäisee syrjäytymistä ja tukee mielenterveyttä sekä kaventaa yhteiskuntaeroja. Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattoman järjestön toimintaan voivat osallistua kaikenlaiset perheet.
MLL:n työ perustuu vapaaehtoisten ja ammattilaisten kumppanuuteen. Vapaaehtoistoiminnan jatkuvuus vaatii resursseja, sillä sen ammatillinen tuki on laadun elinehto. Valtakunnallisesta perhekahvilakyselyn mukaan 85 % perhekahvilan kävijöistä kertoo muiden vanhempien tapaamisen tuovan päivään hyvää mieltä. Järjestön asiantuntijoiden tarjoama koulutus ja ohjaus vahvistaa vapaaehtoisten osaamista ja toiminnan pitkäjänteisyyttä: MLL järjestää vuosittain vapaaehtoisille yli 1000 koulutusta.
Lasten ja nuorten hyvinvointiin voidaan vaikuttaa tukemalla perheitä kynnyksettömästi ja oikea-aikaisesti. MLL:n monipuolinen kohtaamispaikkatoiminta eri puolilla Suomea vahvistaa perheiden hyvinvointia ja ehkäisee arjen ongelmien kasaantumista. MLL on kohtaamispaikkatoiminnan vahva osaaja sekä perheiden tarpeiden ymmärtäjä, joka tekee hyvin laajasti yhteistyötä muiden järjestöjen, seurakunnan, hyvinvointialueiden ja kuntien kanssa.
Hyvällä yhteiskuntapolitiikalla voidaan vaikuttaa lasten ja perheiden oloihin ja sitä kautta meidän kaikkien tulevaisuuteen. Tässä hetkessä on tärkeää panostaa laadukkaaseen kohtaamispaikkatoimintaan. Toteutuakseen se vaatii riittäviä resursseja.