Haemme lapsi- ja perhetyön koordinaattoria sekä vertaisryhmien ohjaajaa

1.9.2022

 Lapsi- ja perhetyön koordinaattori, Seinäjoki

Haku on päättynyt 15.9.2022. 

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Haemme lapsi- ja perhetyön koordinaattoria vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen piirin Seinäjoen toimipisteelle. Kyseessä on sijaisuus ja työn jatkuminen määräajan jälkeen, on mahdollista.

Tehtävässä menestyminen edellyttää sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan vähintään AMK-tasoista koulutusta sekä suomen kielen osaamista. Aikaisempi työkokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi. 

Arvostamme:

  • Sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan koulutusta
  • Järjestötyön ja vapaaehtoistoiminnan tuntemusta
  • Innostuneisuutta ja rohkeutta
  • Koulutusvalmiutta
  • Vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
  • Valmiutta ilta- ja viikonlopputöihin sekä matkustamiseen piirin alueella
  • Organisointitaitoja ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn
  • Tietoteknisiä taitoja sekä sosiaalisen median osaamista

Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä. Toimialueena on Pohjanmaan piirin alue; Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Pohjanmaan maakunnasta suomenkieliset alueet. Avoinna oleva koordinaattorin paikka on kokopäiväinen. Työtehtävistä 50 % on MLL:n paikallisyhdistysten toimintaedellytysten sekä lapsi- ja perhetoiminnan tukemista ja 50 % lastenhoitotoiminnan koordinointia. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian

Hakemukset ansioluetteloineen sekä palkkatoivomuksineen pyydetään lähettämään torstaihin 15.9.22 klo 16 mennessä sähköpostitse osoitteeseen eeva-maria.latva-rasku@mll.fi.

Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Eeva-Maria Latva-Rasku 7.9. klo 16–18 ja 14.9. klo 16–18, p. 050 514 6317 ja koordinaattori Anna Granlund 5.9. klo 14–16 ja 13.9. klo 12–14, p. 044 591 9941.

Vertaisryhmien ohjaaja, Vaasa

Haku on päättynyt 22.9.2022

Haemme vertaisryhmien ohjaajaa. Ammatillisesti ohjatut ryhmät (Maitoliiga + Vaaperot) ovat osa piirin varhaisen tuen toimintaa. Perheille tarjotaan kohtaamispaikka, jossa on mahdollisuus saada vertaistukea samassa elämäntilanteessa olevilta perheiltä sekä keskustella eri alojen ammattilaisten kanssa arjen haasteisiin liittyvissä kysymyksissä. Työ pitää sisällään kahdenkeskistä vertaistukea ja ryhmätoiminnan koordinointia.

Ohjaajan työpiste sijoittuu Vaasaan. 

Arvostamme:

  • Sosiaali- terveys- tai kasvatusalan koulutusta (sopii myös alan opiskelijalle)
  • Vapaaehtoistoiminnan tuntemusta
  • Kokemusta ryhmien ohjaamisesta
  • Vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
  • Kykyä itsenäiseen työskentelyyn

Työtehtävä on osa-aikainen, noin 7,5 h/viikko, ja sijoittuu torstaipäiville. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

Hakemukset ansioluetteloineen sekä palkkatoivomuksineen pyydetään lähettämään torstaihin 22.9.22 klo 16 mennessä sähköpostitse osoitteeseen eeva-maria.latva-rasku@mll.fi.

Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Eeva-Maria Latva-Rasku 7.9. klo 16–18 ja 14.9. klo 16–18, p. 050 514 6317 ja koordinaattori Kirsi Frusti 12.9. klo 16–18 ja 15.9. klo 11–13, p. 050 323 0702.