Lastenhoitotoiminta

Mannerheimin Lastensuojeluliitosta saat lyhytaikaista lastenhoitoapua kotiin kaikkina vuorokaudenaikoina.  Myös viikonloppuisin.

Voit käyttää palvelua omien tarpeittesi mukaan, esimerkiksi kun

  • lapsi sairastuu

  • vanhempi sairastuu

  • lapsen vakituinen hoitaja sairastuu

  • vanhempi on työmatkalla, kokouksessa, opiskelemassa

  • vanhempi haluaa hetken hengähtää, harrastaa, viettää kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa.


MLL:n välittämät hoitajat

Hoitajat ovat Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitokurssin suorittaneita ja perehdytettyjä 16 vuotta täyttäneitä henkilöitä. Hoitajat haastatellaan ja perehdytetään tehtävään. MLL:n lastenhoitotoiminta huolehtii hoitajien jatkokoulutuksesta, valvonnasta ja ohjauksesta.
 

Tärkeintä on lapsen hyvinvointi

Hoitaja huolehtivat lapsen turvallisuudesta, hoidosta ja viihtymisestä vanhempien ohjeiden mukaan. Lapsen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että vanhemmat varaavat aikaa keskusteluun hoitajan kanssa hoitosuhteen alkaessa. Hoitajalla on vaitiolovelvollisuus lasta ja perhettä koskevissa asioissa.
 

Perhe työnantajana

MLL:n välittämät hoitajat eivät ole työsuhteessa Mannerheimin Lastensuojeluliittoon, sen piirijärjestöihin eivätkä paikallisyhdistyksiin. Perhe tilaa itse palvelun, toimii hoitajan työnantajana ja vastaa työlainsäädännössä määrätyistä työnantajavelvoitteista. Hoitaja puolestaan vastaa työntekijän velvoitteista.
 


Lastenhoidon hinta:
 

Perhe:

  • maksaa korvauksen 8,20 euroa/tunti suoraan hoitajalle (maksu maksetaan ½ tunnin tarkkuudella)

  • sunnuntaityöstä perhe maksaa hoitajalle palkkaa 100 % korotettuna eli 16,40 euroa/tunti (Työaikalaki 33 §)

  • korotettua palkkaa maksetaan myös kirkollisina juhlapäivinä, Vapunpäivänä ja Itsenäisyyspäivänä

  • minimiveloitus 16,40 euroa. Tutustumiskäynnistä perhe maksaa käynnin keston mukaisen korvauksen, vähintään kuitenkin yhdeltä tunnilta

  • maksaa TyEL –eläkemaksun

  • ottaa tapaturmavakuutuksen, jos kodissa käytetään
    ulkopuolista apua yli 12 päivää kalenterivuodessa

 

Lisätietoa lastenhoidon maksuista ja työnantajavelvoitteista tästä

Osasta hoitajan palkkaa ja työnantajamaksuista voi tehdä kotitalousvähennyksen. Lisätietoa asiasta www.vero.fi. Hoitaja huolehtii veronmaksut saamastaan korvauksesta.

 

MLL:n hoitajavälitys

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjanmaan piirin lastenhoitotoiminnan hoitajavälitys hoituu Pohjois-Pohjanmaan piiristä. Hoitajia välitetään kunta-avustusta maksavien kuntien alueella asuville lapsiperheille Vaasaan, Mustasaareen, Seinäjoelle, Jalasjärvelle ja Kokkolaan.

 

Hoitajan tilaus:


Tilaa hoitaja internetin kautta. Jos olet jo rekisteröitynyt asiakkaaksemme, voit tehdä tilauksen tästä

Välitys on avoinna maanantaista perjantaihin klo 8-13 ja puh. 045 1215 562


Jos tilaat hoitajaa ensimmäistä kertaa Pohjanmaan piiri alueella, tee tilaus/
If you order first time short term child care service, please click/
Om du lägger en order den första gången, var så god och klicka tästä/here/här

 

Lisätietoja: Koordinaattori Anu Palomäki p.044 5919 942 anu.palomaki@mll.fi